Piirustusan voittajat:
1. sijalla:
Cofi (Kajaani)
Inspiraatio tuli Kajaanin cosplaykisan voittajan upeasta haarniskasta, joten artisti värväsi maskotit Kajaanin conikansan pelastaviksi ”ritareiksi”. Kuvaa varten malleina toimivat sekä Kajaanin uusi että vanha vaakuna.
Jaetulla 2. sijalla:
Mikael Rissanen (Kuopio)
Taustalla on iso kalakukko hirviö ja edessä näkyy chibin maskotti.
Sipsitta (Kuopio)
Aihe ”kalakukko” toi artistin mieleen Irene Partasen leipomon logon, jossa on kala, jolla on kukon pyrstö ja siivet. Niinpä hän päätti piirtää Hatsune Mikun merenneitona ja siivillä varustettuna. Hän mukaili Disneyn Pieni merenneito -elokuvan ikonista kohtausta.
Piirustuskilpailut: kynät ja stylukset valmiusasentoon!
Kuvassa tulee olla mukana mainittu teema sekä joku Chibiconin koiramaskoteista.
Palkitsemme yhden voittajan kustakin Chibicon-kiertuekaupungista sekä lopuksi voittajat koko kiertueelta. Kilpailussa on 2 sarjaa: 12-vuotiaat ja alle sekä yli 12-vuotiaat. Mikäli kilpailutöitä kuitenkin tulee alle 6 kappaletta, yhdistämme sarjat.
Jos julkaiset kuvasi Instagrammissa tai Twitterissä ja laitat mukaan #chibiconkiertue, osallistut tuotepalkinnon arvontaan.
Kilpailu 1 – Teema: Vanha Iisalmi
Osallistumisaika: 18.7.-.15.8.
Kilpailu 2 – Teema: Kajaanin vaakuna
Osallistumisaika: 18.7.-.15.8.
Kilpailu 3 – Teema: Kalakukko
Osallistumisaika: 18.7.-.15.8.
Kilpailussa palkitaan kukin teema sekä koko kiertueen paras. Sama kuva voi voittaa teema- ja kiertuepalkinnon sekä Instagram/Twitter-arvonnan. Sama kuva tai osallistuja ei voi voittaa kuin yhden Instagram/Twitter-arvonnan.
Osallistumisohjeet:
Vain työt, joiden palautuksen yhteydessä on annettu kaikki vaadittavat tiedot, ovat mukana kilpailussa! Käytämme tietojasi vain kilpailuun liittyvissä järjestelyissä, eikä niitä luovuteta kolmansille osapuolille tai käytetä markkinointitarkoituksissa.
- Koko nimi
- Mikäli ilmoitat lisäksi nimimerkin, julkaisemme työsi nimen sijaan nimimerkillä
- Syntymävuosi
- Yhteystiedot: sähköpostiosoite, puhelinnumero ja postiosoite
- Kiertuekaupunki: minkä kaupungin kilpailuun osallistut tällä työllä?
- Voit tahtoessasi selventää, miten teema näkyy työssäsi.
- Halutessasi voit myös kertoa työsi nimen
- Mikäli käytät työssäsi useampaa kuvalähdettä (esim. maamerkki muokattu kuvaan toisesta kuvasta):
- Kaikki työssä käytetyt alkuperäiskuvat selkeästi nimettynä
- Kaikkien näiden kuvien tekijänoikeuksienhaltijan tiedot mahdollisimman tarkasti (nimi, päivämäärä, linkki tai vastaava viite sinne, mistä löysit käyttämäsi kuvan)
Mikäli palautat useamman kiertuekaupungin kilpailutyön samalla sähköpostiviestillä, nimeäthän työt selkeästi, jotta tiedämme mihin kilpailuun mikäkin työ osallistuu.
Osallistumalla hyväksyt, että kilpailutyötä voidaan käyttää tulevien Chibicon-tapahtumien mainostamisessa mm. Instagram-päivityksissä ja että niistä voidaan koostaa pienimuotoinen näyttely Kuopion Chibiconin (22.8.2020) yhteydessä. Halutessasi työsi voidaan julkaista nimen sijaan nimimerkillä.
Tuo työ joko Urumin konttikauppaan tai lähetä se sähköisesti kilpailu(at)chibi.fi viimeistään 15.8.2020. Konttikauppaan tuotuja töitä ei palauteta.